Kasukabe
Kasukabe on Japanin kaupunki Honshūn saaren keskiosassa Kantōn alueella Saitaman prefektuurissa. Se sijaitsee Suur-Tokion alueella Tokion metropolin pohjois- ja prefektuurin pääkaupungin Saitaman koillispuolella Chiban prefektuurin rajalla. Kaupungissa on 236 258 asukasta (vuonna 2017) ja sen pinta-ala on 66,00 neliökilometriä. Kasukabe on nimitetty yhdeksi Japanin erityiskaupungeista.
Edo-kaudella 1600–1800-luvuilla Kasukabe kehittyi Nikkō-kaidō-tien varren postiasemana (shukuba), ja kauden lopussa siellä oli yli 3 700 asukasta. Japanin kunnallishallinnon perustamisen yhteydessä vuonna 1889 Kasukabesta tehtiin maaseutukaupunki (nimellä ). Se käsitti alun perin nykyistä kaupunkia huomattavasti pienemmän alueen. Vuoden 1944 kuntaliitoksen yhteydessä kunnan nimi alettiin kirjoittaa nykyisinkin käytetyillä kanjimerkeillä. Kaupunkioikeudet Kasukabe sai vuonna 1955. Se on kehittynyt voimakkaasti Tokion asuinlähiönä, mutta siellä on säilynyt myös perinteisiä käsityötaitoja, kuten keisaripuisten huonekalujen (kiritansu) valmistus.
Kasukabea palvelevat Tōbu-rautateiden Skytree-linja, joka liittää sen Tokion Asakusaan, ja Urban Park -linja, joka liittää sen Saitaman Ōmiyaan.

Kartta - Kasukabe
Kartta
Maa (alue) - Japani
Japanin lippu |
Japani koostuu yli 3 000 saaresta, joista suurimmat ovat Honshū, Hokkaidō, Kyūshū ja Shikoku. Valtaosa saarista on vuoristoisia ja monet myös tuliperäisiä; esimerkiksi Japanin korkein vuorenhuippu Fuji on tulivuori. Maan asukasluku on maailman yhdenneksitoista suurin, lähes 126 miljoonaa henkeä. Suur-Tokion alue, johon kuuluu Tokion kaupunki ja useita ympäröiviä prefektuureja, on maailman suurin metropolialue yli 30 miljoonalla asukkaallaan.
Valuutta / Kieli
ISO | Valuutta | Symboli | Significant Figures |
---|---|---|---|
JPY | Japanin jeni (Japanese yen) | ¥ | 0 |
ISO | Kieli |
---|---|
JA | Japanin kieli (Japanese language) |